Paha maa - Huomioita nykypäivän Suomesta - Mikä ihmeen kestävyysvaje?
Welcome, Guest! Sign Up RSS

 


MIKÄ IHMEEN KESTÄVYYSVAJE?


Niinpä. Mikä ihmeen kestävyysvaje? Asiaa pitäisi luultavasti kysyä Raimo Sailakselta, joka MOT:n selvityksen mukaan lanseerasi tämän termin suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun vuonna 2006 puhuessaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan seminaarissa. Tätä ympäripyöreää, mutta totisesti uhkaavan kuuloista termiä valtamediamme on sittemmin ansiokkaasti ja kritiikittä vaalinut. 

 
On hyvä kerrata hieman asian taustoja. Raimo Sailakselta kysyttäessä julkisen talouden kestävyysvaje on seurausta milloin silmittömästä tuhlaamisesta, milloin suurten ikäluokkien vanhenemisesta, milloin suomalaisten työläisten liian korkeista palkoista. Totuus on kuitenkin hieman toinen. Ensinnäkin työn teettäminen Suomessa on Pohjoismaihin ja muuhun Länsi-Eurooppaan verrattuna halpaa, ja jopa halvempaa kuin kotimaisen elinkeinoelämän mallimaassa Saksassa. Työn sivukulut ovat jo alle EU:n keskiarvon ja työläisten irtisanomissuoja OECD-maiden heikoimpia. Työn tuottavuus on Suomessa ollut jo viimeiset 4 vuotta sekä Saksaa että Ruotsia edellä. Kaiken lisäksi kotimaiselle teollisuudelle tarjottava, tavallisista kuluttajahinnoista poiketen täysin verovapaa sähkö on Balkania lukuunottamatta Euroopan halvinta. Puitteet ovat siis erinomaisessa kunnossa teollisuuden näkökulmasta katsottuna. Eikä sovi myöskään unohtaa 170 miljardiin euroon kasvaneita työeläkevarojamme, joista useimmat EU-maat voivat vain haaveilla. Lisäksi julkisen velkamme osuus kokonaisvelasta on poikkeuksellisen pieni, ja kuten Aalto-yliopiston kansantalouden professori Pertti Haaparanta vielä muistuttaa, porvarihallituksemme peräänkuuluttama, järjenvastainen "tuottavuusloikka" on jo loikattu - olemattomin tuloksin. Miksi lyödä päätä seinään yhä uudestaan?
 
Euroopan- ja maailmanlaajuiset suhdanteet ovat yhä vuoden 2008 pankkivetoisen talouskriisin jäljiltä heikolla mallilla, josta kuvaavana osoituksena Suomen bruttokansantuotteen kehityskäyrän silmiinpistävä yhteneväisyys suhteessa monien muiden eurooppalaisvaltioiden BKT-kehityskäyriin vuodesta 2008 lähtien. Tämän yleisen, ennen kaikkea euroon itsensä sitoneita valtioita koskettavan taloustaantuman lisäksi huonosta, investointien sijaan suurien osinkojen jakamiseen tähtäävästä johtamisesta kärsivien suuryritystemme varassa oleva vienti on vuoden 2008 globaalin laman sekä nyttemmin Venäjä-pakotteiden seurauksena heikentynyt, joskin pahimmasta kuopasta on jo tultu selvästi ylöspäin. Näistä pitkälti yhteisestä, julkisen sektorin leikkauksia painottavasta EU-talouspolitiikasta johtuvista seikoista porvarihallituksemme yhdessä mentorinsa EK:n kanssa pyrkii nyt maalaamaan sellaisia uhkakuvia, joita emme voi ylittää muuten kuin romuttamalla hyvinvointiyhteiskuntamme täysin, yksityistämällä terveydenhuollon, synnyttämällä massatyöttömyyden ja viennin vetämättömyyttä kompensoivan kansalaisten ostovoiman entistä syvemmän romahduttamisen erottamalla ensialkuun 20 000 kuntatyöntekijää, jäädyttämällä palkat, leikkaamalla lomat, lomarahat sekä ylityökorvaukset, orjuuttamalla työmarkkina- tai toimeentulotukea saavat ihmiset hoitamaan palkatta kunnilta jäävät työt, sekä ohjaamalla yhä kiihtyvällä tahdilla varoja yhteiskuntamme ylimmille portaille. Viimeksi mainittu onkin koko tämän "kestävyysvajeen" takana. Se on ensinnäkin tyrehdyttänyt talouskasvun, jonka lisäksi tämä varojen uudelleenjako on EK:n ja porvariston todellinen päämäärä. On kuitenkin selvä, ettei kansa suostuisi tällaiseen, ellei kuritustoimia saada myytyä "pakollisina toimina". Ja juuri näillä argumenteillahan valtamediamme yhdessä valtaapitävien kanssa ovat asiaa myyneet.

Ironista on, että tämä kovasti peräänkuulutettu leikkauspolitiikka ajaa taloutemme entistä syvempään, ja pidempikestoiseen taantumaan - samalla lisäten työttömyyttä sekä leikaten rajusti kansalaisten ostovoimaa (ja sitä myöten kotimaista kysyntää). Tästä ovat varoittaneet meitä lukuisat arvostetut taloustietelijät niin koti- kuin ulkomaillakin. Jo elokuussa 2014 todellinen työttömyysasteemme oli n. 15%, työttömien lukumäärän ollessa 435 000(!). Eikä suunta ole ikävä kyllä laskeva, vaan nouseva. Eurosta on tullut Suomelle valtava riippakivi, mutta tietyt tahot eivät kasvojensa menetyksen vuoksi uskalla vieläkään myöntää sitä.
 
Entä mistä kumpuavat puheet "rapakuntoisesta Suomen taloudesta"? Suomen velanmaksukyky ja valtiontalous ovat koko maailman viidenneksi parhaalla tolalla. Suomi on vuodesta toiseen maailman kilpailukykyisimpiä maita, sekä EU:n kilpailukykyisin maa (2014) - toisin kuin meille syötetyistä uhkakuvista ja 5%:n "tuottavuusloikista" voisi päätellä. Suomen nettovelka on OECD:n tilastojen mukaan nolla euroa(!), tarkemmin sanoen - 62,5 % BKT:sta, ollen samalla yksi harvoista maailman velattomista valtioista. Suomen talous kasvoi vuodesta toiseen - kunnes Kataisen ja Stubbin hallitus aloitti nykyisen "sopeutuspolitiikan". Suomen julkisen velan osuus BKT:sta oli vuoden 2013 lopussa maltillinen 57 %, eli alle EU:n asettaman, käytännössä täysin hatusta vedetyn 60 % rajan, jota yksikään länsieurooppalainen EU-valtio ei kykene noudattamaan. Esimerkiksi korkeimman AAA-luottoluokituksen omaavalla Saksalla vastaava lukema oli 78,4 %, Kreikalla 175,1 %, ja vahvan aa2-luottoluokituksen Japanillakin peräti 218,9 % (2012). Lisäksi suomalaisen julkisen sektorin varat ylittävät selvästi itse velan. Suomen talous sekä julkinen sektori ovat siis (länsi)eurooppalaisittain ja maailmanlaajuisestikin aivan poikkeuksellisen hyvällä tolalla. Esimerkiksi Nobel- palkittu taloustieteen professori Joseph Stiglitz on maininnut Suomen kaltaisten maiden olevan käytännössä maailman viimeisiä maita, joissa on tarvetta mittaville julkisen sektorin leikkauksille. Saman ovat todenneet lukuisat muutkin talousoppineet. Leikkausten sijaan meitä kehoitetaan elvyttämään. Taloutemme tilaa kuvaa hyvin se, että sijoittajat ovat käytännössä jopa valmiita maksamaan, jotta voisivat lainata Suomelle.

Lisäksi jopa IMF:n oman vertailututkimuksen mukaan julkinen velkamme ei ole lähelläkään riskitasoa, ja pitääkin leikkaustoimia taloudellemme vahingollisina. IMF:n mukaan maamme kestäisi erityisen hyvin lisävelkaa, jonka avulla talouttamme voisi elvyttää. Miksi meille silti toitotetaan täysin päinvastaista? Kuinka voikin olla, että Nordean pääekonomisti tai hallituksen ministeri esiintyvät kaikkia lueteltuja asiantuntijatahoja viisaampina? Kuinka meillä voisi olla varaa laittaa kymmeniä miljardeja uusiin Nato-yhteensopiviin rynnäkköhävittäjiin, jos kansantalouden tilanteemme olisi niin heikko, kuin meille uskotellaan? Eivät nämä hävittäjähankinnat mitään työtä tuo Suomeen. Mistä siis johtuu tämä räikeä ristiriita poliittisen ja taloudellisen eliittimme puheiden sekä vallitsevan todellisuuden välillä?
 
Kestävyysvajeesta puhuminen on yhteiskuntamme poliittiselle ja taloudelliselle eliitille yksinkertaisesti loistava tekosyy heidän tavoitteessaan ajaa alas hyvinvointiyhteiskuntamme sekä viedä vuonna 1993 verouudistuksella aloitettu rikkaita härskisti suosiva tulojen uusjako entistä pidemmälle. Kyse on puhtaasti ideologiasta, jonka mukaan rikkaille kuuluu yhä vain enemmän ja köyhille yhä vain vähemmän. Tätä faktaa ei voi sivuuttaa. Jyrki Kataisen sanoessa kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa 10/2013 meidän rakentaneen yhteiskuntamallin, johon meillä ei ole varaa, tarkoitti hän todellisuudessa hallituksen suosineen vuoden 1993 verouudistuksesta lähtien yhteiskuntamme rikkaimpia tavalla, johon meillä ei ole varaa. Poliittisen eliittimme tavoitteena on, taloudellisen eliitin vaatimuksesta, viedä Suomi kansainvälisesti erittäin hyväksi havaitusta hyvinvointiyhteiskunnasta yhä vankemmin kohti brutaalia kilpailuyhteiskuntaa, jossa Suomen tulee ensinnäkin kilpailla muita maita vastaan jatkuvilla teollisuutta ja elinkeinoelämän eliittiä hyödyttävillä veronalennuksilla sekä muilla täysin vastikkeettomilla etuisuuksilla, ja lisäksi ajaa jokainen Suomen kansalainen kilpailemaan verisesti toisiaan vastaan herrojen pöydiltä ropisevien murujen toivossa. On myös merkillepantavaa, että valtion myöntämät vastikkeettomat yritystuet ovat melkolailla sama summa kuin kestävyysvajeen alijäämä on. Hallitus haluaa pyörittää Suomen valtiota kuin yksityissektorin yritystä, vaikka tämä on tuomittu järjettömänä ajatuksena. Ikävä kyllä umpisokea idealismi on tehnyt päättäjistämme järkipuheelle immuuneja.
 
Jos kerran Suomen julkisen sektorin sekä talouden yleinen tilanne on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna huippuluokkaa, miksi Suomessa silti puhutaan ja pelotellaan kestävyysvajeella? Ensinnäkin pyydän teitä katsomaan näitä pelottelijoita. Miksi he tuntuvat järjestään olevan EK:n, Etlan, tai hallituspuolueiden miehiä ja naisia? Voisiko heillä olla oma lehmä ojassa? Toisekseen, katsotaanpa Suomessa viime vuosina tehtyjä verouudistuksia, jotka ovat olleet jälleen uusi, päämäärätietoinen varainsiirto-operaatio kansan taskuista suuryrityksille ja niiden omistajatahoille. Vuonna 2010 tuli voimaan laki, joka poisti työnantajilta Kela-maksujen maksamisen. Tämä EK:n vaatima uudistus maksaa valtiolle joka vuosi n. miljardi euroa. Tämä yrityksille suunnattu lahja on rahoitettu ja rahoitetaan ottamalla lisää valtion velkaa. 
 
Koska tämäkään avokätinen lahja ei riittänyt kuivaamaan elinkeinoelämän krokotiilin kyyneleitä, on hallitus päättänyt sallia suuryritysten järjestelmällisen veronkierron. Tämän verokikkailun vuoksi valtiolta jää saamatta joka vuosi vähintään miljardi euroa verotuloja, ja tahdin oletetaan vain kiihtyvän, kun vastikkeettomista yritystuista hyötyneet suuryritykset ryhtyvät joukolla pakoilemaan 2014 korotettua osinkoveroa. Esimerkiksi Suomen yhdeksän suurinta pörssiyritystä eivät maksa käytännössä ollenkaan tai juuri ollenkaan yritysveroa Suomeen. Samoin toimivat jopa valtio-omisteiset yritykset samalla, kun pääministerimme puolustaa tomerasti puolueensa veronkiertoministeriä ja jarruttaa EU:n veropakoa ehkäiseviä toimia.

EK:n eläessä omassa Levottomat-elokuvaa muistuttavassa kuplassaan, jossa tunnetusti 'mikään ei riitä', päätti Kataisen hallitus vielä EK:n vaatimuksesta laskea yritysveroasteen 20 prosenttiin - siis saman veron, jonka jo tällä hetkellä kaikki mahdolliset suuryritykset kiertävät. Tämä tietää valtiolle vuosittain jälleen uuden miljardin verran lisälaskua, jota koitetaan paikata korottamalla kulutusveroja tavallisen kansan maksettavaksi ja kutsutaan sitä kirkkain silmin kansalaisten terveydestä välittämiseksi. Kaiken huipuksi yhteisöveron alennuksesta ei koitunut valtiotaloudellisesti minkäänlaista hyötyä, kuten oli hyvin arvattavissa. Lisäksi, kuten mainittu, valtio tukee jättimäisiä suuryrityksiä täysin vastikkeetta yhteensä satojen miljoonien arvosta joka vuosi. 

Nyt tuoreimpana SSS-porvarihallituksemme päätti tehdä jälleen uuden, lähes miljardin euron loven valtion kassaan leikkaamalla työnantajien sosiaaliturvamaksuja 850 miljoonan euron arvosta. Tämä summa on nyt siis sosialisoitu työnantajien kontolta kaikkien veronmaksajien kontolle. Tämä on hallituksemme "yhteistä vastuunkantoa" käytännössä. Varmasti moni kansalainenkin haluaisi ostovoimaansa lisätäkseen sosialisoida vaikkapa sähkölaskunsa jonkun muun maksettavaksi, mutta näitä vastuunkantolahjoja jaellaan vain omistajatahoille.
 
Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta, että kotimaiset yritykset ovat jo pitkän aikaa investoineet pääasiassa ulkomaille eikä tälle kehitykselle ole näkyvissä minkäänlaista muutosta. Korkeintaan pääomapako Suomesta tulee vain kiihtymään tulevaisuudessa mikäli äskettäin tehtyyn suurimmille suomalaisyrityksille suunnattuun kyselyyn on uskomista. 
 
Suomen valtio antaa myös vuosittain avokätisiä tukia suurille, yksityisille pankeillemme. Taloussanomien arvion mukaan Nordean rahoitustuki on vuosittain kaksi miljardia euroa ja Pohjola Pankinkin lähes 300 miljoonaa euroa. Jottei meille jäisi mitään epäselvyyksiä siitä kuinka härskisti hallitus suosii maamme rikkaimpia, on hallitus pitänyt vuodesta 1993 alkaen pääomaveroprosentin niin alhaisena, että pelkästään pääomaverotuoton nostaminen verotusta uudistamalla EU-keskitasolle suhteessa muihin valtion keräämiin veroihin, tuottaisi valtiolle vuosittain neljä miljardia euroa lisää sen sijaan, että tätä yritysjohdolle sekä muille maamme rikkaimmille suunnattua miljardien lahjaa koitetaan tilkitä kulutusverottamalla kansalaisia progressiivisen, oikeudenmukaisen pääomaveron sijaan. Sen sijaan, että tätä tai muita epäkohtia lähdettäisiin suoraselkäisesti korjaamaan, käännetään raukkamaisesti syyttävä sormi kerta kerran jälkeen osoittamaan tavallista kansaa, ja erityisesti heikoimpiamme. Me emme tee riittävän pitkää päivää töissä, me menemme eläkkeelle liian aikaisin, meille maksetaan liian kovaa palkkaa, jne. Ja katsokaa ketä ovat nämä syyllistäjämme. Onko heillä todella varaa lähteä kertomaan kansalle kuinka meidän tulee luopua yhä enemmästä, jotta he itse saisivat yhä enemmän? Onko sosiaaliturvamme tasoa todella varaa heikentää enää yhtään? Ei, jos asiaa kysyy Euroopan neuvostolta. Tulemmeko koskaan kuulemaan näiltä syyllistäviltä tahoilta: "Kiitos, nyt minulle riittää jo." ? Ikävä kyllä emme. Maamme rikkain prosentti omistaa jo 13,3% kaikesta varallisuudesta, rikkain 5% peräti kolmanneksen. Yhä enemmän pitäisi saada. Meidän taskuistamme. Koska meitä on paljon, heitä kovin vähän. Näinhän meille asiaa aina perustellaan.
 
Jo pelkästään nämä elinkeinoelämän vaatimat verouudistukset, suurituloisimpia koskettavat veroalennukset, ja verokikkailun sallimiset maksavat valtiolle vähintään 7 miljardia euroa joka vuosi (sosiaaliturvamaksujen leikkaamisen myötä summa kiipeää peräti 8 miljardiin euroon). Pankkien saaman rahoitustuen kanssa yhteissumma kohoaa vuositasolla jopa yhdeksään miljardiin(!), eli lähes viidesosaan Suomen koko vuosibudjetista, sekä noin samansuuruiseen summaan kuin valtion virkamiehet itse olivat kestävyysvajeeksi "laskeneet". Tosin Björn Wahlroosin vaadittua 10 miljardin leikkauksia, virkamiehet tekivät "tarkistuslaskelmia" ja päätyivät itsekin yllättäen 10 miljardin leikkaustarpeeseen, joka kelpasi heti vaalien jälkeen myös Sipilälle. Tällä yhdeksällä miljardilla rakentaisi vaikka 56 lastensairaalaa Suomeen joka ikinen vuosi sen sijaan, että nyt jo yhden suunnitelmissa olevan lastensairaalan rahoitusta joudutaan hankkimaan kansalaisilta katumainoksin kerjäämällä.  
 
Eikä tämä 7-9 miljardin tulonsiirto kansalta suuryrityksille, suuromistajille, ja pankeille tietenkään ole meille ilmaista. Ei missään nimessä. Tämä valheilla voideltu tulonsiirto maksetaan leikkaamalla kunnille tuloutettavia varoja, ja lakkauttamalla sitä kautta kuntia sekä niiden tarjoamia perus- ja lähipalveluita, sekä mm. pelastuspalveluita. Me maksamme tämän erilaisten korotettujen tasaverojen, kuten arvonlisäveron ja erilaisten kulutusverojen muodossa vieden Suomea samalla askel askeleelta lähemmäksi EK:n haaveilemaa tasaveroyhteiskuntaa, joka onkin jo 90 prosenttisesti valmis. Mahdollisesti mukavalta kuulostava progressiivisen tuloveron lasku vain vahvistaisi maatamme tasaveroyhteiskuntana, jossa veroja ei enää makseta maksukyvyn mukaan. Entä kuka tämän kaiken lopulta maksaa, ja miten? Me. Yksinkertaisesti. Me maksamme tämän sulkemalla yhä kiihtyvällä tahdilla kouluja, terveyskeskuksia, ja muita kuntien ja kaupunkien palveluita. Ja lopulta me maksamme tämän ottamalla lisää valtion velkaa, koska veronkorotukset ja julkisen sektorinkaan alasajo ei riitä kuittamaan näitä jättimäisiä lahjarahoja suuryrityksillemme ja maamme rikkaimmille ihmisille. Ja tämä kaikki verhotaan vastuullisen ja solidaarisen politiikaan varjoon, vaikka todellisuus ei voisi olla tätä väitettä kauempana. Käynnissä on valtava puhallus.
 
Yksinkertaisesti sanottuna Suomea rakennetaan parhaillaan wahlroosien ja olliloiden tarpeita ajatellen. Ei tavallisen kansan. Meidän roolimme on toimia tämän eriarvoistumisen maksajina. Hiljaisina, nöyrinä, kuuliaisina, ja alistuvina maksajina. Ja siinähän me suomalaiset olemmekin erityisen hyviä. Meitä ei haittaa, kunhan itsellämme menee tänään hyvin. Me olemme tottuneet kumartamaan herroille ja heidän vaatimuksilleen, ja syystä tai toisesta olemme taipuvaisia ajattelemaan ansaitsevamme aina vain vähemmän. Eihän elämän pitänytkään olla helppoa, joten miksipä valittaisimme. Tätä luonteenpiirrettämme EK ja oikeisto käyttävät parhaillaan röyhkeästi hyväkseen vallan sylikoiran, eli valtamediamme suosiollisella avustuksella. Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta kuinka yksipuolisesti media kierrättää samoja asiantuntijoita, jotka toistavat aina samaa mantraa leikkausten pakollisuudesta. Tämä on saanut monet uskomaan, ettei meillä yksinkertaisesti ole vaihtoehtoja. Ja juuri tätä näillä harhaanjohtavilla, vääristelevillä uutisilla tavoitellaankin.
 
Lopuksi voitaisiin esittää hieman hypoteettista, mutta mielestäni silti oleellista pohdintaa vallitsevasta talousjärjestelmästämme. Mitkä valtiot tulevat ikinä maksamaan kaiken velkansa pois tai edes pitävät sitä tavoitteenaan nykyaikaisessa markkinataloudessa, tai ylipäänsä valtiolle kansantaloudellisesti järkevänä ratkaisuna? Tulevatko Yhdysvallat tai Japani ikinä maksamaan velkojaan pois? Entä Saksa? Kuten Suomen Pankki selvittää, kaikki raha nykyisessä talousjärjestelmässämme on velkaa - viimeistä euroa ja senttiä myöten. Koko nykyisen systeemin perusta on pankkien luoma velkaraha. Ilman sitä nykyistä markkinataloutta ei olisi olemassakaan. Onko velasta irtipääseminen siis ylipäänsä edes mahdollista nykyisen markkinataloussysteemimme puitteissa, vai vaatisiko se aivan uudenlaisen talouden luomista? Tämä on mielestäni erittäin oleellinen kysymys.
 
Entäpä sitten Suomen peloittelu Kreikan kohtalolla - kuinka moni maailman valtio on ajautunut konkurssiin ennen kuin Suomi on lähelläkään Kreikan tilannetta? Kansantalouksien kuntoa vertaillessa vastaus lienee noin 190 valtion luokkaa (nettovelattomia valtioita, kuten Suomi on, on maailmassa vain muutamia). Toisin sanoen Suomen ajautuminen Kreikan tilanteeseen vaatisi maailmantalouden täydellisen romahtamisen. Seikka, jonka poliittiset päättäjämme sekä eri talouden etujärjestöt kovin mieluusti unohtavat mainita.
 
Muokattu 22.9.2015