Paha maa - Huomioita nykypäivän Suomesta - Home Page
Welcome, Guest! Sign Up RSS
 

ESIPUHE



"Huomenta kyllä nukutti aurinko paistaa toivoo euroopan presidentti" 
 - entinen pääministerimme Matti Vanhanen kuuluisassa tekstiviestitervehdyksessään 
 
 
Tervetuloa luomaan pieni vilkaisu nykypäivän Suomeen - siihen Suomeen, jota ei ulkomaalaisille arvovieraille esitellä, ja joka ei muutenkaan päivänvalossa paistattele. 
 
Monia teitä saattaa ärsyttää jo tämän sivuston nimi, joka onkin tarkoituksellisesti hieman provosoiva. Monille suomalaisille Suomi on Hyvä maa, toisille taas Paha maa. Ikävä kyllä joukko, joka kokee maamme Pahana, on alati kasvava joukko. Eikä pelkästään heitä itseään voi siitä syyttää. Me kaikki olemme vastuussa siitä millaiseksi olemme maamme muovanneet. Nyky-yhteiskuntamme tila ei ole seurausta vaikutuspiirimme ulottumattomissa olevista luonnonlaeista, vaan poliittista päätöksistä. Suomi on meidän näköisemme maa. 
 
Tarkoitukseni on nostaa esille pääasiassa uutisia ja tutkimuksia, joissa Suomea on verrattu joihinkin muihin länsimaihin, ja jotka tuntuvat murentavan sitkeää käsitystämme Suomesta maailman parhaana maana. Maana, jossa ehkä on ongelmia, mutta jonka ongelmat ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin missään muualla. Olisiko käynyt niin, että meitä on sittenkin huijattu? 
 
Toisena teemanani on vuoden 1993 verouudistuksesta koituneet moninaiset yhteiskunnalliset seuraukset. Tällöin lähdettiin harkitusti ja tietoisesti siirtämään uusitun verotuksen avulla varoja yhteiskuntamme pienituloisimmilta rikkaimmalle prosentillemme. Tämä ahneuden sanelema uudistus, jota jatkuvasti viedään yhä pidemmälle, on koitunut tuhoisaksi heikoimmassa asemassa oleville. Vuodesta 1993 on maamme köyhien lukumäärä yli kaksinkertaistunut, rikkaiden ja köyhien väliset elinaikaerot revenneet pahemmiksi kuin missään Länsi-Euroopassa, yhteiskunnasta syrjäytettyjen määrä kasvanut valtavasti, lasten huostaanotot jopa yli viisinkertaistuneet, sekä pieni- ja keskituloisten tulo-osuus laskenut vuosi vuodelta. Kyse ei ole siitä, etteikö meillä olisi varaa pitää huolta heikommista ja jakaa tulot reilummin, sillä samaan aikaan maamme bruttokansantuote per asukas on kaksinkertaistunut, yritysten yhteenlasketut voitot lähes nelinkertaistuneet, sekä rikkaimman prosentin tulot kasvaneet räjähdysmäisesti - huomattavasti nopeammin kuin millään muulla tulonsaajaryhmällä. Tämä kehitys ei siis ole tapahtunut sattumalta, vaan täysin harkitusti taloudellisen eliittimme vaatimuksesta ja poliittisen johtomme hyväksynnällä. 
 
On ehdottoman tärkeää muistaa, että politiikassa on aina kyse arvovalinnoista. Myös silloin, kun niistä ei puhuta. On kyse arvoista, kun mietitään pitäisikö progressiivista verotusta lisätä ja tukea, vai vastavuoroisesti korottaa arvolisä- ja makeisveron kaltaisia välillisiä tasaveroja, jotka eivät katso maksajansa tulotasoa, eli kykyä suoriutua näistä veroista. On kyse arvoista, kun hallituksemme oli vuonna 2008 tarjoamassa pankeillemme yli 50 miljardia euroa tukia pankkien edes sitä pyytämättä, mutta kaatavat peruskouluja ja vanhainkoteja, koska niiden vaatimiin muutamiin miljooniin "ei ole varaa". Huomautan tässä kohtaa, että jo tämän yksittäisen esimerkin tulisi olla riittävä osoitus meille kaikille niistä arvoista, jotka johdattavat päättäjiämme. 
 
Yhtälailla on kyse arvoista, kun olemme laittamassa kymmeniä miljardeja yhteisiä varojamme puolustuskäyttöön tarkoitettujen hävittäjien uusimiseksi Nato-yhteensopiviksi rynnäkkökoneiksi torjumaan jotain kuvitteellista uhkaa samalla, kun heikoimmassa asemassa olevilta ihmisiltä viedään yhä enemmän. On kyse arvoista, kun päättäjämme kaatavat saavikaupalla rahaa yksityisten eurooppalaisten pankkien sekä suursijoittajien taskuihin samalla, kun mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset ajetaan kuukausien jonottamisensa jälkeen parin minuutin lääkärikäynnin myötä lääkeresepti kädessä takaisin kotiinsa "paranemaan". Ja ei, toisin kuin luullaan meidän yhteisiä varojamme ei ole automaattisesti korvamerkitty vain tiettyihin tarkoituksiin vaan tämä rahajako päätetään budjettineuvotteluissa. Arvopohjalta. Kyse on lopulta siitä kenen asia tuntuu läheisimmältä päättäjälle itselleen; onko se suursijoittajien etujen vaaliminen, rikkaimman prosentin valtavien tulojen yhä valtavimmiksi saattaminen, vaiko yhteiskuntamme heikoimpien auttaminen - niiden, jotka todella apua tarvitsevat. Tästä on pohjimmiltaan nykypolitiikassamme kyse.
 
Kun katsomme viimeksi kuluneita 20 vuotta, ei yhteiskuntamme nykysuunta jätä minkäänlaista arvailujen varaa. On ollut hyviä aikoja, on ollut huonoja aikoja, mutta yhtäkaikki on kuljettu päämäärätietoisesti samaa tietä aina vain. Kysymys kuuluukin haluammeko kulkea tätä valittua, eriarvoistumista lisäävää, rikkaimpia härskisti suosivaa tasaveroyhteiskuntaa kohti kulkevaa tietä vielä seuraavatkin 20 vuotta? 50 vuotta? Haluammeko todella luoda kilpailuyhteiskunnan, jossa varat valuvat vääristyneen verotuksen avulla yhä yltyvällä tahdilla pieni- ja keskituloisten ruokavaroista rikkaimman 10 prosentin sijoitustileille? Vai päätämmekö yhdessä, että suunta on täysin väärä ja, että me emme tätä halua emmekä hyväksy? Lopulta kuitenkin valta on meillä kansalaisilla. Me olemme valtio, me olemme Suomi. Päättäjämme ovat meidän palkollisia, meidän alaisiamme. Sitä on todellinen demokratia - niin vieraalta kuin se ehkä meidän korviimme kuulostaakin.
 
Entä miksi ihmisiä ärsyttää se, että asioita nostetaan esille sen sijaan, että heitä ärsyttäisi esille nostetut asiat? Miksi "kaikki on hyvin" juuri niin kauan kuin itsellä on kaikki hyvin? Kuinka moni todella syvällä sisimmissään pitää oikeana sitä, että huono-osaisimpien asemaa jatkuvasti heikennetään samalla kun maamme rikkainta prosenttia paapotaan kuin avuttomia pikkulapsia? Miksi pysymme vaiti näistä asioista ja epäkohdista? Missä todella kulkee rajamme? Howard Zinnia lainaten, ongelmamme tuntuu olevan pohjaton kansalaistottelevaisuutemme. Koska meille riittää ja olemme valmiita nousemaan vastaan omien arvojemme pohjalta? Mitä ja miksi me oikein pelkäämme? Vai onko niin, että suurimman osan meistä elämä on jo niin raskasta, ettei meillä enää yksinkertaisesti ole voimia ajatella muita saatika sitten ryhtyä tekemään jotain asioiden muuttamiseksi? Miksi silti asenteissamme tuomitsemme helpommin huonossa asemassa olevan kuin heidät siihen asemaan saattaneet tahot? Miksi ihmisen on helpompi suunnata kiukkunsa heikompaansa kuin vahvempaansa? Eikö se ole vain merkki pelkuruudesta? Sellaisiako me olemme? Koulukiusaaja-mentaliteetin omaavia pelkureita? 
 
Lähteet olen pyrkinyt etsimään pääasiassa valtamedian piiristä, koska monille suomalaisille valtamedia edustaa luotettavaa, puolueetonta mediaa. Pidän kuitenkin tärkeämpänä keskustelua esille nostetuista asioista, en niistä uutisoineista lähteistä. Kehoitan silti ihmisiä syventämään tietouttaan esille nostamistani epäkohdista etsimällä niistä itse lisää tietoa eri lähteistä. Varsinkin uutisten taustoittamisessa sekä vallitsevien tapojen rohkeammassa kyseenalaistamisessa olisi kotimaisella valtamediallamme runsaasti opittavaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että poliitikkojen puheet epäkohtien korjaamisista ovat sittenkin vain puheita - eivät tekoja. Usein näillä puheilla pyritään pelastamaan poliitikon omat kasvot siksi aikaa kunnes kansalaiset ovat unohtaneet kaiken. Jälleen kerran.
 
 
 
email: pahamaa@luukku.com